perjantai 18. joulukuuta 2009

18. Luksusleinikit ja haave itsekasvatetuista joulukukista


Löysin jo aiemmin syksyllä ulkoa kivoja lehtikuusen käpyoksia, ja tällä viikolla puistoihmiset olivat silpunneet myös naapuruston tammea. Keräsin siis tummat oksat yhteen, ja hain
kukkakaupasta niille kaveriksi kolme leinikkiä, jotka ovat kukkaputkiloissa muuten kuivana olevien risujen kanssa. Leinikit ovat aivan superihania, mutta eivät kylläkään mitään superhalpoja...

En tajunnut kysyä kukkien alkuperää, mutta jostain ydin-Euroopastahan ne ovat oletettavasti jäähdytetyssä rekassa tänne matkanneet. Ensi vuonna voisikin taas ajoissa muistaa kukkien
hyötämisen, siis kasvattamisen kasvukauden ulkopuolella, niin saisi ihan omat lähituotetut joulukukat.

Ohjeet :
  • Merkitse homma ensi vuoden kalenteriin noin viikolle 42, siis lokakuun puolivälin tienoille tai jo hieman aiemmin
  • Osta laadukkaita, esikäsiteltyjä (eli preparoituja) sipuleita: hyasinttia, tulppaaneja, tasetteja tai krookusta
  • Istuta sipulit kukkamultaan niin, että sipulista jää noin kolmasosa näkyviin. Hiekkapitoisessa kaktus- ja kylvömullassa ylikastelun ja sienitautien vaara jää pieneksi. Mullan joukkoon voidaan sekoittaa ripaus kukkasipuliravinnetta, joka lisää kukinnan runsautta ja kestoa.
  • Sipulit sijoitetaan 8-12 viikoksi juurtumaan pimeään ja viileään (alle 10 astetta) paikkaan. Pimeä varasto, kellari tai autotalli ovat sopivia paikkoja.
  • Pidä multa hiukan kosteana koko ajan.
  • Ota kukat pois pimeästä ja viileästä 3-4 viikkoa ennen joulua, kun sipuleista pilkistävät kellertävät versonalut. Kun siirrät kukat pois varastosta huoneenlämpöön, pidä niitä vielä aluksi muutama päivä pimeässä, ja tuo vasta tämän jälkeen valoon. Hyasintti vaatii 4 viikon 'valohoidon', muut sipulikukat noin 3 viikkoa valoisassa olemista.
  • Ja niin on kukkaa huijattu: verson sisällä piilossa olevien kukkanuppujen pitäisi aueta muutamassa viikossa - siis tuolla aikataululla sopivasti jouluksi!
  • Kukinnan pitäisi jatkua pitkään, jos kukat nostetaan öisin viileään. Ainakin tulppaanit menivät itselläni pari joulua sitten hetkessä ohi, mikä oli vähän harmi projektin työläyden huomioiden!
    (Ohjeet perustuvat Puutarha.netin foorumin tietoihin ja Nicehousen artikkeliin)

Kerrottua leinikkiä ei ilmeisesti, harmi kyllä, voi hyötää, koska leinikki on jonkinlainen mukulakasvi. Kesällä ehkä voisi kokeilla, kauniita ne ovat silloinkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti