torstai 15. huhtikuuta 2010

Ristiäiskakku pienelle pojalle

Viime viikonloppuna sain kunnian tehdä kakun pienen pojan ristiäisiin, ja tällainen siitä tuli: vähän herkkistä vaaleansinistä ja toisaalta miehekästä suklaanruskeaa.
Kakun sisus on oma luomus, jossa yhdistelin eri lähteistä moussekakkujen reseptejä. Sitrus-suklaakakku voisi olla virallinen nimi, mutta käytännössä käytin kakkuun vähän kaikkea hyvää mitä keksin, sisällä oli mm. rouhittua Dajmia, joskin se hieman hävisi ilmeisesti makujen paljouteen... :-)
 
Hyvää ja tuhtia kakku joka tapauksessa oli - siis oikein sopivaa juhlakakuksi. 
Kakkulevyjä ja erivärisiä mousseja kerrostamalla sai yllättävän vaivattomasti kivannäköistä jälkeä, joskin moussejen kanssa pelaamiseen täytyy tietenkin varata aikaa, koska välillä pitää odotella täytekerrosten jähmettymistä. 

Koristeista kakun reunan 'suklaapanta' oli minulle uusi kokeilu. Tekeminen oli yllättävän helppoa: mikrossa sulatettu suklaa pikeerataan vapaalla tekniikalla kakkukaupoista löytyvän kakunreunusnauhan /-filmin päälle, joka on siis perinteistä piirtoheitinkalvoa muistuttavaa materiaalia. Kun suklaa on lähes kovettunut, mutta vielä taipuisaa, nauha nostetaan kakun reunalle ja painellaan kiinni. Ihan täydellisesti oma kiinnitykseni ei onnistunut, koska kakun mousse oli melko tiukkaa ja/tai suklaa jo hieman liian jähmettynyt. Tämä aiheutti sen, että leikatessa suklaapanta ei pysynyt kakussa kiinni, mutta eipä tuo nyt paljoa haitannut.
Rusetti ja pikkusydämet ovat itsevärjättyä sokerimassaa - koristeet tein vasta edellisenä iltana. Rusetti kuivuu tosi nopeasti, koska sokerimassa jää melko ohueksi. Onkin hyvä olla nopea vekkien teon kanssa... 
Pikkusydämet itsetehtyinä olivat mielestäni kivan persoonallisen näköisiä, ja lisäksi helpot tehdä:

  • Ensin sokerimassasta pyöritetään halkaisijaltaan noin 1 cm paksuinen pötkö

  • Sitten pötkön reunoja painellaan kevyesti pöytää vasten, jotta pötkylä saa kolmiomaisen muodon

  • Yhdelle kolmion sivulle painellaan esim. veitsellä sydämen yläosan 'kolo', jolloin pötkylä on siis päästä katsottuna lievästi sydämen muotoinen

  • Sitten vain pätkitään pötkylästä sydän-raakileita ja viimeistellään nopeasti kukin niistä käsin
Söpöjä tulee... :-)
 


Ja lopuksi vinkki jonka jokainen fiksu kakuntekijä varmaan tietääkin: Kylmän moussekakun pinnalle ei kannata sirottaa tomusokeria!
Minä hölmönä tein sen, kun halusin piilottaa kakun pinnan pikkuvirheet ennen koristeiden asettelua. Tuossa tapauksessahan tomusokeri tietenkin muuttuu pieniksi sokerivesihelmiksi, joten tämäkin kakku näytti läheltä (ja ainakin kameran linssin läpi) katsottuna hieman hikoilevalta.... =)

6 kommenttia:

  1. herkullisen näköinen kakku. ja varmasti vielä paremman makuinen :P

    VastaaPoista
  2. Moikka Hanna,kiva on poikkesit! :)
    Ompa ihana kakku. Tommosta suklaareunusta oon monesti miettiny; oon kyllä ajatellu kokeilla suklaan pursottamista ihan leivinpaperille ja siitä kippasta kakkuun. Lienee varmaan liian löllöö se paperi.
    Mukavaa viikonlopun alkua! :)

    VastaaPoista
  3. Ja hyvää oli! Nimim. "Rusetinsyöjä". Örps.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Sanna-Mari: Uskoisin, että ainakin vähän pienempään kakkuun reunus saattaisi onnistua myös leivinpaperille tehtynä (tämän kakun halkaisija oli 28 cm, eli reunuksen ympärys oli lähes 90 cm). Suklaakoristeet nimittäin tuntuvat jostain syystä irtoavan leivinpaperista jopa paremmin kuin muovin pinnalta.. Onnea kokeiluun, jos päädyt sitä tekemään!

    VastaaPoista
  5. Tosi nätin näköinen kakku ja varmasti ollut hyvää :)

    VastaaPoista
  6. Mmmmmmmm... Näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Sulla on kyllä taito hyppysissä näitten kakkujen kans!

    VastaaPoista