torstai 14. tammikuuta 2010

Vihertää jälleen


Taas ikkunallani vihertää, tällä kertaa herneenversot - viimeisimmät valkosipulit kun on jo aikaa sitten syöty.

Herneitä on melkein valkosipuliakin helpompi versottaa:
  • Tässä olen käyttänyt astiana kierrätysmuoviastiaa, yli 5 cm syvässä astiassa versot viihtyvät hyvin, kun saavat tehdä kunnon juuret. Kastelunkin kanssa on näin rennonpaa.
  • Olen käyttänyt ihan tavallisia kaupan kuivaherneitä, joita laitan mullan pintaan hyvin tiiviisti. Päälle noin sentti multaa ja sitten kastelu.
  • Kylvökselle kannattaa tehdä aluksi 'minikasvihuone' esimerkiksi kaupan hedelmäpussista: laita siis astia muovipussiin, mutta jätä kuitenkin aukko esim. astian sivulle, jotta kylvös saa ilmaa. Näin kasvimaa pysyy itämisvaiheessa sopivan kosteana, multahan ei saisi tällöin kuivahtaa lainkaan. 
  • Noin 10 senttisenä versoja voi ruveta popsimaan, ja hyvinä ne pysyvät kasvaessaan suuremmiksikin -pitkäksi venähtäneen verson alaosa muuttuu jossain vaiheessa puisevaksi, mutta yläosa on tällöin yhä hyvää!   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti